Työsuhdeasiat
Toimistollame on yli kymmenen vuoden kokemuksen myötä korkeatasoinen työoikeuden osaaminen. Taloudellinen epävakaus sekä liiketoiminnan ja työelämän yhä kasvava muutosvauhti luovat uudenlaisia työoikeudellisia kysymyksiä. Pätkätyöt ja muut epätyypilliset työsuhteet ovat tuoneet esiin uudenlaisia oikeudellisia pulmia ja ongelmatilanteita. Myös yrityskauppojen ja yhdistymisten yhteydessä ilmenee nykyisin enenevässä määrin työoikeudellista asiantuntemusta vaativia ristiriitoja.
Asianajotoimisto Kuusivaara Oy on hoitanut vuosia työsuhteisiin liittyviä toimeksiantoja. Toimistomme auttaa työsopimusten ja työehtosopimusten tulkinnassa ja asianmukaisten työsopimusten laatimisessa. Hoidamme myös työturvallisuuteen ja työperäisiin vahingonkorvauksiin liittyviä oikeudenkäyntejä ja riitaisuuksia.
Autamme myös irtisanomista, työsuhteen päättymistä tai palkkasaatavia koskevissa riitaisuuksissa. Tällaiset työsuhdesaatavat vanhenevat pääsääntöisesti kahdessa vuodessa. Työsuhteen päättymisestä alkaa nimittäin kulua erityinen kahden vuoden vanhentumisaika, jonka kuluttua työsopimukseen perustuvat saatavat vanhenevat. Työaikalakiin ja vuosilomalakiin perustuvat saatavat, eli lähinnä ylityö- ja lomakorvaukset, vanhenevat myös kahdessa vuodessa. Oikeus saada työsuhdesaatavia siis vanhenee, jollei niitä vaadi kahdessa vuodessa tuomioistuimessa vireille pantavalla kanteella.
Usein mm. epätyypillisissä työsuhteissa oleville on epäselvää, paljonko erilaisia lisiä, ylityökorvauksia, lomarahoja yms. työnantajan tulisi maksaa. Asia saattaa joskus olla työnantajallekin epäselvä. Toimistomme auttaa näissä palkanmaksuun liittyvissä ongelmatilanteissa.
Työsopimuslaissa on tiukat perusteet työsopimuksen irtisanomiselle ja purkamiselle. Jos työsuhteesi on päätetty laittomasti, on sinulla oikeus saada korvauksia laittoman irtisanomisen johdosta. Toimistomme auttaa määrittelemään vaadittavan korvauksen suuruuden ja tarvittaessa hoidamme puolestasi koko oikeusprosessin alusta loppuun.
Työsuhteesta johtuvien saatavien tai korvausten vaatiminen edellyttää usein oikeudenkäyntiä sekä asiaan vaikuttavien määräysten ja kytkentöjen huolellista läpikäyntiä. Menettelyä ohjaavat yksityiskohtaiset säännöt ja asioiden selvittely vie aikaa. Tämän vuoksi asianajaja-avun käyttö työsuhdeasioiden selvittelyssä on suositeltavaa.
Työsuhdeasioissa asiakkainamme on sekä työntekijöitä että työnantajayrityksiä. Käänny työsuhdeasioissasi luottamuksellisesti puoleemme.

