Testamentti

 

Testamentin voi tehdä 18-vuotta täyttänyt henkilö tai nuorempikin jos hän on tai on ollut naimisissa. Viisitoista vuotta täyttänyt saa tehdä testamentin omaisuudesta, jota hänellä on oikeus hallita. Testamentti voidaan tehdä kuolinhetkellä elävän henkilön hyväksi tai tämän vastaisuudessa syntyvän lapsen hyväksi.

Testamentti on tehtävä kirjallisesti kahden todistajan ollessa yhtä aikaa läsnä. Testamentti on päivättävä. Todistajien on todistettava testamentti nimikirjoituksillaan. Lisäksi heidän on merkittävä testamenttiin asuinpaikkansa ja ammattinsa. Todistajien tulee tietää, että asiakirja on testamentti, mutta testamentin tekijän ei tarvitse ilmoittaa heille sen sisältöä.

Testamentti voi olla pätemätön mm. seuraavista syistä:

  • testamentintekijä ei ole ollut testamenttauskelpoinen
  • testamenttia ei ole tehty säädetyssä muodossa
  • testamentin tekemiseen on vaikuttanut mielisairaus tms.
  • testamentintekijä on pakotettu tekemään testamentti
  • joku on käyttänyt hyväksi testamentintekijän ymmärtämättömyyttä, tahdonheikkoutta, riippuvaista asemaa yms.
  • testamentintekijä on vietelty petollisesti

Testamentin pätemättömyyden toteaminen edellyttää ns. moiteprosessia käräjäoikeudessa. Moitekanne on saatettava vireille kuuden kuukauden kuluessa testamentin tiedoksisaamisesta.

Testamentin tekijän kuoltua on testamentin saajan annettava testamentti tiedoksi perillisille. Tämä tapahtuu haastemiehen välityksellä tai muutoin todistettavasti ja heille on annettava oikeaksi todistettu jäljennös testamentista. Vainajan perillisillä on tämän jälkeen kuusi kuukautta aikaa aloittaa oikeudessa testamentin moiteprosessi.

Toimistomme laatii erilaisia testamentteja. Jos haluat varmistua, että testamentti tulee laadittua asianmukaisesti käänny puoleemme. Edullinen nettitilaus on varteenotettava vaihtoehto testamentin laatimiseksi, mikäli et kaipaa laajempaa neuvontaa testamentin suhteen. Mikäli tarvitset yksilöllisempää palvelua kysy tarjousta sähköpostitse tai puhelimitse.

Katso myös:

Perukirja
Pesanselvitys
Lisätietoa perukirjasta
Perinnönjaot
Jäämistösuunnittelu ja perintöverot

Palvelut: