Liikennevahinko
Jos joudut liikenneonnettomuuteen toimintaohjeet ovat yksinkertaiset: varoita muita, huolehdi loukkaantuneista, varmista oikeat tapahtumatiedot ja siirrä syrjään muuta liikennettä haittaavat ajoneuvot. Jokainen ajoneuvon kuljettaja on velvollinen auttamaan tarvittaessa liikenneonnettomuuteen joutuneita ja kuljettamaan loukkaantuneet hoitoon tai avustamaan kuljetuksen järjestämisessä.
Poliisin kutsuminen ei ole lievemmissä kolaritilanteissa välttämätöntä. Poliisi on syytä kutsua silloin, kun vahingon aiheuttajan syyllisyydestä syntyy kiistaa. Tapahtumainkulun selvittämiseksi riittää yleensä osapuolten tietojen talteen ottamisen lisäksi piirroksen laatiminen sekä mahdollisten todistajien lausuntojen ja henkilö- ja yhteystietojen kirjaaminen. Liikenneonnettomuuteen joutunut kuljettaja on velvollinen antamaan henkilötietonsa ja liikennevakuutustiedot viranomaisille ja onnettomuuden muille osapuolille.
Liikennevahingosta on ilmoitettava poliisille kun on sattunut vakava henkilövahinko, liikenteen ohjauslaite on vaurioitunut, on sattunut hirvi- tai porokolari tai sivullisen omaisuutta on vaurioitunut.
Jos ainakin toinen liikennevahingon osapuolista on ollut moottoriajoneuvo, korvataan sekä henkilö- että esinevahinkoja moottoriajoneuvon pakollisesta liikennevakuutuksesta. Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut vahinko korvataan nimittäin ns. ankaran vastuun mukaisesti. Korvauksen suorittamiseen riittää, että vahinko on seurausta ajoneuvon käyttämisestä liikenteeseen. Lähtökohtaisesti vahinkoilmoitus tehdään vahingon aiheuttaneen ajoneuvon liikennevakuutusyhtiöön. Jos on epäselvyyttä aiheuttajasta, tehdään ilmoitus molempien ajoneuvojen vakuutusyhtiöön.
Liikennevakuutus on ns. pakollinen vakuutus. Ajoneuvon omistajan tai pysyvän haltijan on otettava liikenteeseen käytettävälle moottoriajoneuvolleen liikennevakuutus. Liikennevakuutuksen tarjoama vakuutusturva on Suomessa kohtuullisen kattava. Tärkeimmät rajoitukset vahingon korvattavuuden osalta liittyvät siihen, että moottoriajoneuvon on oltava liikenteessä, jotta sen aiheuttama vahinko korvataan. Moottoriajoneuvo ei ole liikenteessä mm. silloin, kun se on tallissa tai eristetyllä alueella, taikka jos sitä käytetään liikenneväylistä erillään olevassa paikassa olennaisesti muuhun tarkoitukseen kuin henkilöiden tai tavaran kuljettamiseen tai liikenteestä eristetyllä alueella mm. kilpailutarkoitukseen. Myöskään kuormaukseen tai kuorman purkamiseen tai muuhun työsuoritukseen liittyvä tapahtuma ajoneuvon liikkumattomana ollessa ei tule liikennevakuutuksen korvauksen piiriin.
Liikennevakuutus ei korvaa vakuutetulle moottoriajoneuvolle itselleen eikä siinä olleille tavaroille tai kuormalle aiheutuvia vahinkoja. Matkustajalle (ei kuitenkaan ajoneuvon omistajalle tai haltijalle) korvataan kuitenkin hänen yllään tai mukana olleiden vaatteiden ja henkilökohtaisten käyttöesineiden vahingoittuminen.Myös vähäinen kipu ja särky jää korvauksen ulkopuolelle.
Korvausta voidaan alentaa tai jättää se kokonaan suorittamatta vahingonkärsineen oman myötävaikutuksen johdosta, kuten esimerkiksi rattijuopumustilanteessa kuljettajan tai matkustajan osalta samoin kuin silloin, kun ajoneuvo on otettu luvattomasti käyttöön.
Asianajaja pystyy auttamaan liikennevahinkoasioissa mm. jos syyllisyydestä on erilaisia mielipiteitä tai jos korvauksista on epäselvyyttä.
Lisätietoja mm. liikennevakuutuskeskuksen, poliisin ja Asianajajaliiton sivuilta.
Näillä sivuilla on annettu esimerkkejä oikeudellisista tilanteista, joissa asianajaja voi auttaa. Yksittäisissä oikeustapauksissa tulee aina kääntyä asiaan perehtyneen asianajajan puoleen. Näiden sivujen tekstejä ei tule pitää varsinaisina toimintaohjeina.
Lähde: Suomen asianajajaliiton nettisivut.

